keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Herkkukokkailuja osa 2

Vuorossa on toinen kuvapostaus herkkukokkailuista, näitä on jälleen kertynyt pidemmältä ajalta :D

Tein tällaista tacopaistosta kotona koko perheelle. Tähän tuli muistaakseni ainakin sipulia, maissia, tomaattia, paprikaa, salsaa, kanafileitä, nachoja ja juustoraastetta sekä tarjoiluun creme fraichea ja jalapenoa maun mukaan.


Äiti teki herkullista chilijuustokeittoa alkuruoaksi :3



Aikamoisen mössön näköstä :,D Mutta herkullista oli

Tehtiin Samin kanssa kämpillä iltapalaksi herkkusalaattia valmiista salaattisekoituksesta ja keitetyistä kananmunista, oreganoa höysteenä.


Aikaa sitten hampurilaisillallinen elokuvaa katsoessa.


Tuli tehtyä hyviä jauhelihapihvejä tuonne kaupan valmissämpylöiden väliin.

Ihan perus lämpimiä voileipiä täytteenä kaikkea mitä sattui kotona kaapista löytymään.

Yhtenä viikonloppuaamuna tein smoothien persikoista ja banaanista, oli hyvä yhdistelmä.

Leivottiin piirakka puoliksi omenaa ja puoliksi mustikkaa kun sattui olemaan molempia vanhentumassa.

Tulipas kauhea nälkä tämän postauksen kuvia katellessa :p

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Cinemare- kauhuelokuvayö


Luvassa on kauhuelokuva-aiheinen jättipostaus. Olin viime yönä elokuvateatterikeskus Tapiossa Cinemare-kauhuelokuvayössä, joka alkoi lauantai-iltana kymmeneltä ja päättyi tänä aamuna vähän ennen seitsämää. Aikamoista mättöä koko yhdeksän tuntia. Lipuilla oli hintaa 8€/näytös tai 28€ kaikki viisi. Olihan se koko paketti otettava, sillä harvoin tällaiseen erikoistapahtumaan tulee lähdettyä ja eihän hinta ollut mikään paha. Onneksi sain kaverin mukaan, sillä Sami ei olisi tällaisesta sisällöstä tykännyt. 
Itse tiesin ennakkoon vain kahdesta Cinemaressa esitettävästä elokuvasta, The Green Infernosta ja Cannibal Holocaustista, joista jälkimmäisen olin suunnitellut katsovani elokuvahaasteeseen; nytpä siihen tarjoitui hyvä tilaisuus. Ensimmäisen elokuva, The VVitchin aikana tajusin että luinkin siitä blogipostauksen joku aika sitten ja spoilauduin siitä ainakin yhden asian osalta. Seuraavaksi kerron mietteitäni elokuvista katsomisjärjestyksessä.

The VVitch
Ohjaus: Robert Eggers
2015, 92min, USA, Kanada
The VVitch sijoittuu vuoteen 1630, Uusi-Englannin Massachusettsiin jossa maanviljelijä William joutuu perheineen lähtemään siirtolaiskyläyhteisöstä omilleen luonnon armoille. Elämä syrjäisen metsän laitamilla on todella karua kun on vaimo, teini-ikäinen tytär, pari vuotta nuorempi poika, pienet kaksoset ja syli-ikäinen vauva elätettävänä. Elämä muuttuu oudoksi kamalien sattumusten myötä viljelysten riutuessa ja perheenjäsenten sekä eläinten alkaessa käyttäytyä oudosti.

On mielenkiintoista että elokuva oli kuvattu suurelta osin vanhimman tyttären, Thomasinin näkökulmasta. Kaikki alkaa kääntyä häntä vastaan ja elämä ahdistaa, jopa oma perhe alkaa epäillä häntä eikä hän itsekään tunnu tietävän enää mikä on totta. Perheenjäsenten keskinäisten siteiden rakoilu ja toistensa epäily on traagista katsottavaa varsinkin äidin muuttuessa kamalien sattumusten myötä hysteeriseksi. The VVitchissä on sopivan dramaattinen, uhkaava musiikkimaailma, pikkuhiljaa tiivistyvä tunnelma ja värimaailma joka on elokuvan koko tunnelmaa tukeva tunkkaisen, vanhanaikaisen harmaa, Kannattaa muuten katsoa elokuvan hienot nettisivut, josta saa pientä esimakua elokuvan tunnelmasta ja musiikkimaailmasta. Mielenkiintoista että The VVitch ei ole tuosta vain keksitty vaan se perustuu vanhoihin englantilaisiin kansantaruihin. Niitä olisi kyllä mielenkiintoista päästä lukemaan.


The VVitch ei käytä liikaa helppoja säikyttelykohtauksia, ainoa kohta jossa kunnolla hätkähdin oli eräs vuohikohtaus, Korppikohtauksessa puolestaan oli vähän wtf-fiilis. Elokuvan alkupuolen tunnelma on sopivan hitaasti tiivistyvä, loppua kohden kiihtyvä ja yhä dramaattisemmaksi, synkemmäksi ja oudommaksi menevä. Elokuvassa mielenkiintoista on sen psykologisuus: mitä maatilalla oikeasti tapahtuu, ovatko kaikki vain menettäneet mielenterveytensä karuissa oloissa vai aiheuttaako yliuskonnollisuus harhanäkyjä? Vai onko metsässä oikeasti jokin pahuus ja onko se vallannut jonkun talon asukkaista? Elokuva ei ole niinkään pelottava vaan juuri jännittävä, sillä oikein odottaa että millainen kohtalo perheenjäsenillä on. Se vain jäi häiritsemään kun minulle ei oikein auennut mitä kaksosille kävi.  Elokuvan loppu menee mielestäni vähän plörinäksi ja jää muusta elokuvasta ja tunnelmasta irralliseksi jo värimaailmaltaankin. 

Harmi kun tultiin elokuviin pari minuuttia myöhässä ja The VVitchiä ennen näytetty lyhytelokuva oli jo alkanut. Ei siinä lyhytelokuvan missaamisessa niinkään harmi vaan siinä että koska Cinemaren näytöksiin ei ollut määrättyjä paikkoja, sali oli yllätykseksemme niin täynnä että vain kahdella ensimmäisellä rivillä oli paikkoja vapaana muualla olevia yksittäispaikkoja lukuun ottamatta. Jouduimme siis toiseen riviin katsomaan elokuvaa niskat kenossa. Olisi ollut hyvä päästä näkemään tämän hienouden paremmalta paikalta, mutta pääasia että sentään näki. Laitan muuten The VVitchin elokuvahaasteen kohtaan 45, kauhuelokuva jolla on mielestäsi hieno elokuvajuliste. Onhan tuo hieno, vaikkakin aika tavanomainen eikä kuvaa elokuvaa kovin hyvin, paitsi tekemällä pienen juonipaljastuksen aivan lopusta.

The Room
Ohjaus: Tommy Wiseau
2003, 99min, USA
Elokuva kertoo Johnnysta ja hänen tulevasta vaimostaan Lisasta. Lisa ei rakasta enää Johnnya ja rakastuukin Johnnyn parhaaseen ystävään, Markiin. Mukana pyörivät muun muassa Denny, Lisan äiti ja joukko muita yhtä tyhjänpäiväisiä hahmoja. Juoni, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, koostuu Lisan kieroiluista, pettämisestä, päämäärättömistä, turhanpäiväisistä jutteluista ja kaikki huipentuu Johnnyn syntymäpäiväjuhliin.

Heti saliin tullessa ihmetytti miksi henkilökunnan jäsen jakeli tulijoille muovilusikoita. Tuntui että koko yleisö tiesi elokuvan ennakkoon ja minua ärsytti kun kaikki nauroivat hullunaan kohtauksille joissa en nähnyt mitään hauskaa. Varsinkin vieressäni istuva nainen oli ärsyttävä kun nauroi ja hytkyi niin että minunkin penkkini heilui. Ja sitten selvisikin se lusikoiden jakamisen syy; yleisön oli ideana heitellä niitä. Lusikoita sateli niskaan aina kun porukka bongasi valkokankaalla näkyvän lusikan. Lisäksi kaikenlaista ilmeisesti The Roomin katsomiseen liittyvää "Hi Denny" yms huutelua jatkui halki elokuvan.
 Elokuva sijoittuu pääasiassa Johnnyn ja Lisan tunkkaisesti sisustettuun olohuoneeseen sekä epämääräiseen kuisti/parvekelavasteeseen. Välillä liikutaan täysin epäoleellisesti kukkakaupassa, kahvilassa ja lenkkipolulla. Sitten ovat tietysti vielä ne lukuisat täysin epäoleelliset kaupungin yleismaisemaa kuvaavat kohtaukset, samat useaan kertaan ja lähes aina saman musiikin säestyksellä.
The Room on kömpelö ihmissuhdedraama tyypillisimmillään ja täysin yli vietynä. Elokuva on täynnä hahmojen kankeita ja epäloogisista keskusteluja, akward momentteja, päämäärättömiä vierailuja Lisan ja Johhnyn olohuoneessa sekä tuosta vain paikalle ilmestymisiä ja poistumisia ja lukuisia nolouden rajan yli meneviä seksikohtauksia kunnon kutumusiikilla säestettynä. Tyypillistä elokuvalle on myös reilusti liioitellut ilmeet, joko yli- tai alinäytteleminen ja Johnnyn outo nauru ja whatever-hokema. Elokuva on täynnä täysin epäoleellisia kohtauksia ja hahmojen epäjohdonmukaista toimintaa. 

The Room on ihan älytön elokuva, todennäköisesti huonoin ikinä näkemäni. Jälkikäteen minulle selvisi että se on kulttimaineessa juuri huonoutensa takia ja sitä pidetään yhtenä huonoimmasta ikinä tehdystä elokuvasta. En tiedä onko The Room iseironinen elokuva ja tietoisesti huono vai vahingossa tällaiseksi muotoutunut surkea tekele. Kaikessa voisi kuitenkin olla saippuasarjojen, kuten Kauniiden ja rohkeiden parodioimista, mutta täysin yli vietynä ja lisää huonoja aineksia mukaan tuotuna. Tätä katsoessa ihmettelin miksi tällainen ohjaajan itse mustaksi komediaksi luokittelema tekele näytetään kauhuelokuvayössä. The Room ei siis ole lainkaan kauhuelokuva mutta on katsojalle silti 99 minuttia suoraa kidutusta. The Room on niin kauhean surkea että on jo kauhua!

The Green Inferno 
Ohjaus: Eli Roth
2013, 100min, USA 
The Green Inferno kertoo nuorista yliopisto-opiskelijoista koostuvasta aktivistijoukosta lähtee Amazonille estämään sademetsän tuhoamista ja alkuperäiskansan kylän hävittämistä. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitellusti ja kylän pelastettuaan paluumatkalla heidän lentokoneensa rysähtää keskelle viidakkoa. Rutkasti karsiutunut joukko päätyy pelastamiensa alkuasukkaiden käsiin ja kylän asukkaiden juhla-aterialla vieraana olo on kaikkea muuta kuin mukavaa.

The Green Infernossa on aikalailla kolonialistinen asenne; alkuperäiskansa esitetään todella rasistisesti, pelkistetysti paholaismaisen raakoina ja sadistisina. Minua ihmetytti miksi kansa syö ihmislihaa vaikka possuja ja lehmiä kylässä riittää, mikä myöskin on outoa sillä ollaan keskellä viidakkoa. Elokuva ei ole kiinnostunut eksotiikasta tai heimon tapojen kuvaamisesta, vaikka tähän olisi ollut loistavat mahdollisuudet. Minulle nimittäin selvisi jälkikäteen että elokuva on kuvattu oikean alkuperäiskansan kylässä ja he eivät olleet aiemmin edes nähneet kameraa. Hauska taustatieto oli että ennen kuvausten aloittamista kansalle näytettiin Cannibal Holocaust jota he pitivät komediana ja päättivät sitten suostua mukaan elokuvaan, jonka myös luulivat tulevan olemaan komedia. 

Elokuva on taattua splatteria; verta, suolenpätkiä, irtonaisia ruumiinosia, raakoja kuolemia riittää vaikka koko kylän väelle jakaa. En sitten tiedä miten raaka tämä on Rothin tunnetuimpiin ohjauksiin, Hosteleihin, verrattuna. En varmaan edes halua tietää sillä en todellakaan ole splatterin ystävä. Splatter-genrelle tyypillisesti The Green Inferno sisältää rutkasti myös sysimustaa huumoria; mies kävelee juuri pudonneen lentokoneen yhä pyörivään propelliin, vangitut laittavat ruumiin sisään marijuanaa saaden koko kannibaalikylän väen ihan pilveen mahdollistaakseen pakonsa ja tyttö ripuloi. Huumori on väkisin väännettyä eikä se edes ole hauskaa, vaikka katsomossa kuuluikin useita epäuskoisia hörähdyksiä.

Hahmot jäävät etäisesti kuten yleensäkin tämän kaltaisissa elokuvissa joissa päähenkilöinä on epämääräinen joukko teinejä. Epämääräistä säntäilyä, juonen poukkoilua ja epätasaisuutta riittää, elokuvan alku- ja loppupuoli ovat täysin ristiriidassa keskenäänElokuvan loppu on mielestäni ihan käsittämätön ja päähenkilö-Justinen päätöstä ei selitellä mitenkään, en pysty sitä mitenkään tulkitsemaan järkeväksi. Tavallaan tykkäsin tästä elokuvasta sillä siinä oli sopivasti jännitystä että mitä joukolle tapahtuu ja mikä kohtalo ketäkin odottaa. Alusta asti on kuitenkin ennustettavissa että päähenkilö Justine selviää viidakosta ihmeen kaupalla kotiin.

Atroz (Atrozious)
Ohjaus: Lex Ortega
2015, 77min, Meksiko
Atrocious=julma, kauhistuttava, hirveä, hirvittävä. Tätä meksikolaiselokuvaa ei voi kuvailla millään muulla sanalla kuin nimellään. Mitähän tästä uskaltaa sanoa etten vain kannusta ketään katsomaan tätä.  En todellakaan tykkää tällaisista gore-elokuvista, varsinkin kun tähän oli yhdistetty gornographya. Yllättävää kuitenkin oli että elokuvan loppupuolella alkoi selvitä tässä olevan ontuvaa juonentynkääkin, mikä ei ole tämän tyyppisille katsojaa vain kuvottamaan pyrkiville elokuville tyypillistä. Juoni kahdesta poliisille sattumalta kiinni jäävästä sarjamurhaajasta on silti täysin epäoleellinen kun tarkoituksena on kuvata järkyttävää väkivaltaa täysin itsetarkoituksellisesti. Elokuva on kuvattu dokumentariseen tyyliin, mikä vain lisää elokuvan kuvottavuutta; yksi toisensa perään löytyvät kuvottavat videotallenteet ovat ikään kuin oikeasti tapahtuneita. Atrozia ei tulisi kenenkään koskaan katsoa, en todellakaan suosittele kenellekään. Itse näin jälkikäteen ajateltuna en todellakaan olisi halunnut nähdä tätä, sisältö yksinkertaisesti vain menee moninkertaisesti yli sietokyvyn. En kuitenkaan ole nähnyt lajityypin tunnetuimpia edustajia, Hostel-elokuvia, joten minulla ei ole mitään vertailukohtaa Atrozille että voiko tämä olla pahinta.

Cannibal Holocaust 
Ohjaus: Ruggero Deodato
1980, 91min, Italia
Cannibal Holocaustin, suomessa Kannibaalien polttouhrit, juoni on kaikessa yksinkertaisuudessaan se että antorpologi Harold Monroe lähtee viidakkoon selvittämään neljän nuoren yhdysvaltalaisen dokumenttia tekemään lähteneen tutkimusmatkailijan kohtaloa. Hän löytääkin alkuasukkaiden hallusta tutkimusryhmän videomateriaalin, josta heidän kohtalonsa selviää.

Jaa'a mitäs tästä nyt sanoisikaan...Onpahan tämäkin kohuelokuva nyt nähty ja täyttyi elokuvahaasteen kohta 37, elokuva joka on joskus jossain päin maailmaa joutunut kiellettyjen elokuvien listalle. Sopii hyvin tuohon kategoriaan sillä Cannibal Holocaust on aikanaan ollut 53 maassa kielletty ja on yhä kiellettynä monessa maassa, esimerkiksi Islannissa ja Suomessakin vuoteen 2001 asti. Jälkikäteen minulle selvisi että Cannibal Holocaust nähtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomessa valkokankaalla toisen elokuvafestivaalin, Night Visionsin toimesta. Mietin myös olisiko Cannibal Holocaust tai The Green Inferno olisi käynyt myös elokuvahaasteen kohtaan 46, elokuva, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista mutta yksinkertainen vastaus on että ei käy, sillä molemmissa elokuvissa alkuperäiskansan kuvaukset ovat niin pelkistetyt, rasistiset ja yksipuoliset.

Hienoa että elokuvassa on antropologi jolla on moraali kohdillaan ja lähestyy alkuperäiskansoja rauhanomaisesti, täysin päinvastoin kuin aiemmin viidakkoon menneet nuoret. Elokuvassa on paljon naurettavia epäjohdonmukaisuuksia, kuten se että koko jalka on välittömästi amputoitava ja aiheutettava näin retkikaverin kuolema. En sitten tiedä miten käärmeen myrkyn kanssa tyypille olisi loppujen lopuksi käynyt. Myös se oli outoa että retkikunta jatkaa reissua tämän jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut ja ei edes tunnu muistavan koko tyyppiä enää; minulla kun oli sellainen käsitys että he olivat kavereita. Myös se että nainen antoi retkikunnan miesten tehdä kauheuksia katsoen kuvotusta tuntien vierestä, eikä yrittänyt estää tapahtumia mitenkään; paitsi sitten kun on oman poikaystävän vuoro siirtyä raiskaamaan alkuperäisasukasnaista. En voinut elokuvan lopussa olla ajattelematta että sademetsään menneet tyypit saivat ansionsa mukaan ja ansaitsivat karun kohtalonsa. Alkuperäiskansat kuvataan täysin epärealistisesti ja perinteisen rasistisesti, heille ei ole ede kehitetty omaa kieltä elokuvaa varten. Kauheinta tässä on että elokuvaa varten tapettiin oikeita eläimiä! Täysin oikein että tämän tiimoilta syntyi kunnon oikeusjupakka ohjaajaa kohtaan ja hänen maineensa meni aika pahasti. 


Elokuvan musiikkimaailmasta sen verran että sehän on tietysti taattua 80-lukua, omaan korvaani todella ärsyttävän kuuloista. Sitten vieläpä kun samat musiikit toistuvat jatkuvasti ja idyllinen päätunnari vieläpä kohtauksissa joihin ei lainkaan sovi, tiedä sitten onko tarkoituksellinen ristiriitaa luova tehokeino vai mikä tarkoitus lieneekään. Elokuvan kuvaustyyli puolestaan on karua, tärisevää ja realistiseen amatoorifilmimäisyyteen pyrkivää. Retkikunnan edesottamuksista kertovat pätkät lomittuvat tasaisesti niitä katsovien antoropologin ja tiedotusvälineiden edustajien reaktioiden kanssa.

Tämä on toiminut esikuvana The Green Infernolle, jälkimmäistä voisi melkeinpä pitää uusintaversiona Cannibal Holocaustista. Näitä kahta ei siis voi olla vertaamatta kun ne nyt melkein peräkkäin näin. Cannibal Holocaustissa on mielestäni kuitenkin toimivampi juoni ja jopa sanomaa taustalla. Ovatko alkuperäiskansat todellakin niitä villejä ja raakoja vai pitäisikö länsimaalaisten katsoa peiliin? Elokuva kritisoi myös tiedotusvälineitä jotka haluavat tahkota rahaa sensationalistisella väkivallalla ja kuolemalla. Tämä on kuitenkin vahvassa ristiriidassa elokuvan oman kyseenalaisin keinoin toteutetun sensaatiohakuisuuden kanssa. Tämän elokuvan kuvottava sisältö ei koko yön jatkuneen veri-, uloste- ja sisäelinmätön jälkeen tuntunut juuri miltään, sillä kahden aiemman elokuvan aikana siihen ehti turtua. 


Kaiken kaikkiaan olen ihan tyytyväinen että lähdin Cinemareen, vaikka kaikki elokuvat eivät minulle kovin mieleisiä olleetkaan. Aikamoista katsottavaahan tuo oli, raakuusaste taisi vain nousta aamuyöhön tullessa. Elokuvista suosikkini oli The VVitch ja vähiten pidin tietysti The Roomista vaikkakin Atroz tuli heti hyvänä kakkosena. Vähän oli pettymys ettei minulle mieleistä psykologisen kauhun edustajaa tämän kevään ohjelmasta löytynyt, mutta ehkä ensi kerralla sitten. Puhuttiinkin jo kaverini kanssa että toistekin voisi lähteä. Elokuvat olivat ilman tekstityksiä, paitsi espanjankielinen Atroz oli englanninkielisillä teksteillä. Vaikka en ole tottunut katsomaan elokuvia ilman tekstityksiä, tekstien puute ei yllätyksekseni haitannut katsomista ja ymmärtämistä lainkaan, paitsi The VVitchissä sillä siinä käytettiin vanhahtavaa englantia. Siihenkin kuitenkin tottui ja pysyi mukana vaikka joka sanaa ei ymmärtänytkään.


Ei tuo läpi yön valvominen ollut lainkaan paha; nukuin ennen lähtöä reilut päikkärit ja käytiin porukalla syömässä herkullista, edullista ruokaa uudessa amerikkalaistyyppisessä Big D's bbq-ravintolassa. Ajantaju katosi elokuvia katsoessa ja salista elokuvien välissä poistuessa katsottiin kelloa että kylläpä se aika kuluu. Elokuvateatterista poistuessa olikin sitten mukavan raikas ja valoisa ilma kävellä pois kauheuksien parista.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Metal Gear Solid Big Boss


Piirsin Big Boss-hahmon Metal Gear Solid-peleistä.

 Mallikuva Metal Gear Solid-aiheisesta lehdestä ja lyijykynäluonnos kasvoista.

Ääriviivojen vahvistusta.

Kasvojen väritystä. Käytin värittämiseen Letrasetin ProMarkereita.

Onpa iho eri sävyinen eri valossa :o

 Parran, hiusten ja viiksien värittämistä. Väritin ne aluksi sävyjen saamiseksi Faber Castellin vesivärikynillä ja värin vahvistamiseksi väritin vielä ProMarkereilla.

Huomaa eron parran. viisten ja hiusten latvojen sekä hiusten välillä, kun hiukset on väritetty vain ProMarkereilla,

Hiukset kerrostusten ja sävyttämisen jälkeen

Takin ja paidan kaulus sekä huivi väritettynä Copiceilla, ProMarkereilla ja Faber Castellin vesivärikynillä.


Tausta väritettynä vesivärikynillä ja ProMarkerin blenderillä. Huomaa eron valkeaan taustaan verrattuna.

Kuva täysin valmiina

 Onpa jälleen eri näköinen eri valossa.
 Tämä oli hauska projekti tehdä sillä en ole aiemmin tehnyt muotokuvaa pelihahmosta tai ylipäänsä animaatiohahmosta. Lisäksi tämä oli ensimmäisiä kertoja kun käytin tusseja muotokuvan tekemiseen, siksi käytin lisäksi että saisin väristä eläväisemmän. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen ja sain siitä ihan eläväisen näköisen.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

DIY tablettikotelo osa 2



 Esittelin helmikuussa DIY-postauksessa itse tekemäni tablettikotelon ja silloin en ollut keksinyt kanteen vielä mitään kuvaa. Nyt kuitenkin esittelen kotelon viimeistelyprosessin, joka tapahtui jo pari kuukautta sitten.

Aluksi teippasin kannen reunat maalarinteipillä.

Käyttämänä akryylimaalit

Alkuhahmottelua

Tämä on kivan rentoa maalaamista kun voi tehdä kerroksen toisensa päälle.

Tällainen avaruuskuva tuli siis tällä kertaa, samaa ns sekamelskatekniikkaani kuin esimerkiksi blogini bannerissakin.

Loppusilaus vielä kimalleliimalla ja valkealla maalatuista tähdistä.

Lopuksi vielä sivelin pinnan Erikeeperillä että maali ja kimalteet pysyvät pinnassa.

Tällainen tuli lopputuloksesta ja olen kyllä käytössäkin tykännyt.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Huonon runouden päivä


Tänään on huonon runouden päivä. Jos joku ei ole vielä kuullut siitä, niin tässä infoa kopioituna Facebookista:

"Toiset saavat elämänsä eväiksi

Ruttuisen tuubin vanhaa sinappia
Kohtalon valottomasta jääkaapista
Mutta siitä piittaamatta he palauttavat pullot
Ostavat lenkkiä kaupasta
Sitten he kirjoittavat siitä runon!

Jo neljättä kertaa!
18.4. 2016 on aika muistaa vogonirunoutta, nuortenlehtien itkuisia angstipöräyksiä sekä pöytälaatikkorunoilijoita joiden olisi parempi lukita pöytälaatikkonsa ja ajaa koko pöytä jyrkänteeltä. Kanna siis tänä suurena huhtikuun maanantaipäivänä runosuolesi kurlutus kekoon postaamalla seinällesi surkeimpia tekeleitäsi, tai ehkä jonkun toisen surkein tekele! Osallistu, ja kutsu myös ystäväsi mukaan.

Malja huonolle runoudelle!"

Aloin tapahtuman innoittamana kaivelemaan kaappien kätköistä vanhoja vihkoja ja päiväkirjoja. Mukavaa häpeää tuntee vanhoja merkintöjä ja runoja lukiessa, on tässä niitä lukiessa saanut kunnolla naureskella. Jaoinkin päivän Facebook-tapahtumassa vanhan runon. Ei sillä ettei tuoreemmistakin sepustuksista löytyisi yhtä huonoa runoutta, mutta vuosien kuluessa häpeä on etäisempää joten kouluaikaisia runoja on helpompi julkaista :,D En halunnut plöräyttää tekstejä Facebook-sivulleni, sillä koin blogipostauksen paremmaksi julkaisuväyläksi.

Kuvituksena toimii äidilleni tekemä synttärikortti ja sen vaiheet. Hänellä on tänään syntymäpäivä, paljon onnea!


Tässä täysin autenttinen ala-asteikäisen minun, viidennellä luokalla, kirjoittamani runo, ajankohtaisesti nimeltä Kevät ja rakkaus

Lumikasat horjuu

pian maahan ne sortuu
Sä oot mun ihastus
Toivon et en oo sun vihastus
Lumi suli pois
kohta kesä ois
Lumettomat puut
Mulle kelpaa ei muut

Jos sä lähtisit pois

mun sydän murskana ois
Aurinko lumen vei
Kesä vielä tule ei
En aina ymmärrä sun mieltä
aivan kuin vierasta kieltä
Mutta silti pojista ihanin oot
Ei haittaa vaik typeryyksiä joskus hoot


Vuonna 2011 tulikin enemmän rustailtua runoja, olisinkohan ollut kahdeksannella luokalla näiden aikaan.

Tässä ihanan klassista teiniangstia!

Tyhjä koulun piha,
sisälläni viha.
Ketään ei näy,
suru sisään käy.
Tyhjä olo sielussani,
pala nielussani.
Kyyneleet polttaa silmissä
Elämä ei ole kuin filmissä
Joskus ei ole lähellä rakasta, ketään
ja joutuu kestämään sateisen sään
Ei kukaan sateelta suojaa tarjoo
seurana ei oo ees sateen varjoo.

Kyllä sateenvarjo oli kirjoitettuna erikseen, huomaa että kielioppinatsiuteni on kehittynyt vasta yläasteen jälkeen.


Ensimmäisiä kokeiluja englanniksi... Liekköhän Hurtsia tullut kuunneltua

Who is girl you now kiss?
Why I still miss?
It´s been long time I saw you
Blood, tears and gold,
is it my soul what I sold
To you

Voi voi tätä dramatiikkaa

Aina kun sut nään,
sydämeni hypähtää.
Tuntuu että tähän kuolen,
rintaani sain rakkauden nuolen.


Mikähän kyselyikäkin on iskenyt...

Veikö kissa kieleni?
Kadotinko mieleni?
Tulinko tiellesi?
Pilasinko elämäsi?
Mursinko nenäsi?
Kadotinko kesäsi?
Tuhosinko pesäsi?
Teinkö sinut hulluksi?
Haukuinko sut mulkuksi?

Mursinko tahtosi?
Tuhosinko mielesi?
Ja kissa veikö kielesi?
Teinkö tän kaiken,
vaikka halunnut en?
Tuhosinko kaiken?
Nyt iäksi sulle vaikenen.

Hyvää huonon runouden päivää kaikille! Antakaa runosuonen sykkiä vapaasti sillä huonollekin runoudelle on paikkansa :D