keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Zootropolis- Eläinten kaupunki (Zootopia)

Zootopia Poster

Zootropolis-Eläinten kaupunki
Genre: Animaatio
Ensi-ilta: 4.3.2016
Valmistusmaa: Yhdysvallat, Disney
Ohjaus: Byron Howard, Rich Moore, Jared Bush
Alkuperäisäänet esim: Ginnifer Goodman, Jason Bateman, Idris Elba
Suomalaiset äänet esim: Iina Kuustonen, Ilkka Villi, Veeti Kallio
Kesto: 1h 48 min
Ikäraja:

Jaahas, jälleen kerran inhimillisten eläinten elämästä kertova lasten animaatioelokuva... Tämä oli ensimmäinen reaktioini kun veljeni kertoi Zootropolis-elokuvasta ja menimme katsomaan sitä elokuviin. Elokuvan nimikin Zootropolis- Eläinten kaupunki (alkuperäisnimi Zootopia) on jo ennakkoluuloja herättävä, naiivin, pöljän lastenelokuvan nimi. Tuo suomenkielinen nimi on kyllä hämäävä ja ihmettelin miksi se ei olisi voinut olla alkuperäinen Zootopia. Huomasin kuitenkin elokuvan nimen olleen muutettu myös Saksassa, jossa se oli Zoomania, ja Ranskassa, jossa se oli Zootopie. Ilmeisesti ei kovin kansainvälinen elokuvan nimi. 

Zootropolis kertoo pienestä kanista, Judy Hoppsista jonka unelmana on pienestä asti ollut päästä poliisiksi. Kovan työn jälkeen Judy saavuttaakin unelmansa, valmistuu poliisikoulusta vuosikurssinsa parhaana ja vihdoin saapuu poliisin töihin Zootropolikseen, suurkaupunkiin jossa peto- ja saaliseläimet elävät sulassa sovussa. Judy saa paljon negatiivista kohtelua osakseen ja häntä vähätellään sillä eihän pikkuinen pupu voi toimia lain vartijana. Vai voiko sittenkin? Judy nimittäin uskoo sinnikkäästi itseensä ja vastahakoisen kettuapurinsa Nick Wilden kanssa onnistuu ratkaisemaan poliisia työllistäneet mystiset katoamistapaukset.


Elokuvan aluksi minulla heräsi ennakkoluuloja sitä kohtaan että petojen luonto on muutettu, saalistusvietti poistettu ja kaikki ovat ystäviä keskenään. Tämä ja Zootropoliksen eri luonnonolosuhteiden korttelit aiheuttivat minussa jopa epäuskoisia naurahduksia, onpa perus lastenelokuvan naiiviutta ja epäuskottavuutta. Kuitenkin nämä tarinan kannalta melko epäoleelliset asiat jäivät taustalle ja elokuvan huolella rakennettu maailma vei mukanaan. Eläimille kai oli vain tapahtunut ajan myötä samankaltainen evoluutio ja kehityskulku kuin ihmisille. Tämän suuntaista elokuvan alussa selitettiinkin kekseliäästi hauskan koulunäytelmän kautta. 


Zootropolis sekä hyödyntää että uudistaa kekseliäästi eläinstereotypioita ja eläinsatujen kliseitä. Laiskiainen voi olla todella hidas ja outo, hermoja raastavan hidas valinta asiakaspalvelutehtäviin, mutta hän voi olla myös todella nopea. Leopardi ei välttämättä ole vain raaka saalistaja vaan hän voi olla myös pullukka donitseja mussuttava homomaneereja omaava poliisin vastaanottovirkailija. Lammas puolestaan ei välttämättä ole kiltti eikä lauhkea kuin lammas-sanonta välttämättä pidä paikkaansa, kuten ei myöskään oletus että ketut ovat aina viekkaita ja ovelia. Kaikenlaisista hahmoista voi siis löytyä monenlaisia ominaisuuksia. Se onkin Zootropolisin oivallus erilaisuuden kuvaamiseen ja sen kertomiseen että ulkonäkö sekä ennakkoluulot voivat pettää.

Poliisityön hillitön arki: nopeita tuloksia odottava Judy-pupu ja kaupungin metkut tunteva Nick-kettu tuskastuvat onkiessaan tietoja laiskiaiselta.

 Elokuvan aiheena on syrjintä. Koulukiusaamista kuvataan useasta näkökulmasta, kuten myös hyväntahtoisen ja naiivin optimismin sekä kyynisen elämänkokemuksen kohtaamista. Syrjintää voivat kokea taustoiltaan ja olemukseltaan monenlaiset hahmot. Petoeläimet kokevat vahvoja ennakkoluuloja tarinan edetessä ja ennakkoluuloja voi kokea vastaavasti myös pieni saaliseläin yrittäessään jotain uutta. 

Zootropoliksen teemana on aina hyödyllinen, lastenelokuvissa usein käytetty itseensä uskominen ja itsensä voittaminen. Judyn vanhempien epäuskottava ja kärjistetty suhtautuminen tyttärensä unelmaan on hieman outoa, eikä vanhempien taustoja tai perusteita suhtautumiselle sen kummemmin perusteltu muuten kuin selittämällä ennakkoluuloista. Ehkä tämä kuitenkin kärjitetysti tuki elokuvan tematiikkaa suvaitsevaisuudesta sekä itseensä ja unelmiinsa uskomisesta. Elokuvan sanomaa välitettiin muutenkin mukavan hienovaraisesti. Elokuvan suvaitsevaisuus-teeman kautta Zootropoliksesta voisi havaita yhteyden tosimaailmaan pakolaiskriisin ja suvaitsevaisuuskysymysten aikaan. Yhteyttä nykymaailmaan on rakennettu myös kaupungilla nenä kiinni puhelimissa kulkevilla eläimillä.


Kuulimme heti elokuvasalista lähdettyämme jonkun lapsen ihmettelevän ääneen vanhemmilleen sen suuntaista että miksi ne yritti myrkyttää eläimiä. Elokuvan juoni on vauhdikas ja lastenelokuvaksi suhteellisen monimutkainen, joten Zootropolis ei ole lapsille välttämättä kovin ymmärrettävä vaikka varmasti toki viihdyttävä esimerkiksi suloisine eläinhahmoineen ja osaksi nuoremmillekin ymmärrättävine vitseineen. Esimerkiksi elokuvan yllättävälle, eläinstereotypioilla leikittelevälle loppukohtaukselle repesi nauramaan elokuvakatsomo iästä huolimatta. Kuitenkin esimerkiksi nudistieläin-kohtaus, joogapaikan huumehörhöltä näyttävä kärpästen vainoama jakki sekä viittaukset Kummisetä-elokuviin menivät pienimmiltä varmasti ihan ohi. Myös piraattielokuvakauppias ja viittaukset muihin Disney-elokuviin vaativat hieman tarkkasilmäisyyttä.


Elokuva onkin esimerkiksi näiden tekijöiden kautta loistavaa viihdettä myös varttuneemmille katsojille. Kaiken lisäksi Zootropolis sisältää hauskaa kielellä ja stereotypioilla leikittelyä, tykkään! Rikos-elokuvista tunnettu tappamisen ilmaus "pistää jäihin" onkin kirjaimellista, kuten myös sanonta susi lampaan vaatteissa. Mafioso-stereotypia on rikottu nerokkaasti ja Mr. Big-nimisen pomon kohdalla onkin aikamoinen plot twist; ehkä suosikkikohtaukseni koko elokuvassa, kuten myös Kummisetä-viittaus :,D Tekisi mieli laittaa tähän kyseisen hahmon kuva mutta koen sen spoilaavan kyseistä käännettä ihan liikaa jos elokuvan haluaa itse nähdä.

Zootropolis siis ylitti kaikki ennakko-odotukseni, eikä se ollut vain taas yksi massaan sulautuva lasten eläinelokuva. Elokuvan rikostarina on sekä huvittava että jännittävä ja siinä tulee koko ajan vastaan uusia yllättäviä käänteitä. Kaupunkimaisemat ja lukuisat, nerokkaat eläinhahmot on toteutettu kekseliäästi ja näyttävästi.  Zootropolis on kekseliäs, monipuolinen ja vauhdikas.


Mistä katsoin elokuvan: elokuvateatterissa

2 kommenttia:

  1. Episodi antoi tälle viisi tähteä! Oletko samoilla linjoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole tottunut arvioimaan elokuvia tähdillä, mutta kyllä tämä mielestäni vähintään neljän tähden arvoinen olisi ellei jopa sen viiden :D

      Poista