keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Päätöksiä, päätöksiä


Monella nuorella on tähän aikaan vuodesta aika tehdä tärkeitä päätöksiä. Toisen asteen koulutuksen yhteishaku nimittäin alkoi tällä viikolla ja 17.3.-9.4. korkeakouluihin haku, minullakin.
Olen pohtinut näitä päätöksiä oikeastaan koko abivuoden. Minulla ei nimittäin vielä viime syksynä ollut mitään ideaa mitä haluan tehdä lukion jälkeen. 


Tulevaisuus ja lukion päättyminen pelotti minua älyttömästi välillä, mutta nyt kun olen keksniyt mihin haen ja laatinut varasuunnitelmiakin, odotan tulevaa ihan innolla.



Välillä ajattelin näin että kun ei tee valintaa, kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Päätös on kuitenkin tehtävä jossain välissä. Mr Nobody on muuten upea leffa.


Välillä tuntuu että itsellä on fobia päätösten tekoa kohtaan :D


Joskus sinä teet päätökset ja joskus päätökset tekevät sinut.



Näin kävi minulle, että pohdin asioita aika tiedostamatta ja kun otin selvää eri mahdollisuuksista, mieluiset alat selkiytyivät minulle loppujen lopuksi melko helposti.


Tietysti tein paljon eri uratestejä selvittääkseni mihin sopisin. Joistakin testeistä kuten ylläolevista vahvistuivat itseä kiinnosatavat alat. Myös erään opettajan neuvoista ja lukion aikana tehdyistä tutustumiskäynneistä oli paljon hyötyä.

Suuret kiitokset kaikista mahdollisista saatavilla olevista esitteistä! Niitä on tullut kerättyä lukion aikana vaikka millä mitalla 
Lukiosta tietysti kannustetaan pyrkimään yliopistoon. Meidän lukiossa se näkyi melkein suoranaisena painostuksena, sillä koulun esitekokoelmassa ei ole juuri ollenkaan ammattikorkeakoulujen esittteitä ja olemme käyneet tutstumassa vain yliopistoihin. Pitkään tuntui ettei mikään ala yliopistoissa kiinnosta, mutta kun otin selville eri vaihtoehtoja ja sain kannustusta että sopisin hyvin tiedotusalalle, sain jäsenneltyä pitkän ajan kuluessa nämä joihin haen:

1. Joensuun yliopisto, kulttuurintutkimus, 25 aloituspaikkaa
2.Jyväskylän yliopisto, Journalismi, 16 aloituspaikkaa
3. Jyväskylän yliopisto, taidehistoria ja taidekasvatus, 15 aloituspaikkaa
4. Jyväskylän yliopisto, kirjallisuus, 15 aloituspaikkaa
5. Karelia ammattikorkeakoulu, medianomi, 40 aloituspaikkaa
6. Karelia ammattikorkeakoulu, restonomi, 40 aloituspaikkaa

Olen jo hankkinut osan pääsykoekirjoista joista osan luen todella tarkasti ja osasta vain pääkohdat. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen.
Nuo kolme ensimmäistä alaa joihin haluaisin eniten, ovat aika pieniä, mikä minua pelottaa paljon. Hakijoita on kumminkin satoja ja siellä opiskelun voi aloittaa noin pieni määrä vain. On siis heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen alettava vain ahkerasti lukea pääsykokeisiin, sillä melkein kaikkiin noihin sellaiset on. Pelottaa vaan kun monet aloittaa pääsykokeisiinkin pänttäämisen jo joulun tienoilla...

 Eniten luen kumminkin vain muutamaan niistä, joihin panostan eniten. Kahteen viimeiseen alaan haen vain varuilta jos en pääse muualle, sillä parempi jokin joka edes vähän kiinnostaa. Ammattikorkeaan todennäköisesti on paljon helpomoi päästä kuin yliopistoon. Ja voihan sitä myöhemminkin käydä vielä kiinnostavien alojen pääsykokeissa. En yhtään tiedä mitä tekisin jos joutuisin pitämään välivuoden. Sen mahdollisuuden varalle on toki avoimet yliopistot ja olisi töitä saatava. Mutta jotkuthan pakosti saavat nuo vähät paikat, joten on oltava vain todella hyvä, luotettava itseensä ja tehtävä valintakokeessa parhaansa!



"Hän epäröi yhä oliko tehnyt oikean päätöksen. Hän tajusi kuitenkin erään seikan, sen että päätös on vasta kaiken alku. Kun ihminen päättää jotakin, hän syöksyy voimakkaaseen virtaan ja virta kuljettaa hänet paikkoihin joista hän ei ole edes uneksinut päätöstä tehdessään."

Paulo Coelhon Alkemistia on tullut viime aikoina lueskeltua vastapainona kirjoituksiin lukemiselle. Sieltä olen napannut paljon hienoja ajautksia kuten tuon.

Tsemppiä kaikille suurten päätösten edesssä! Tehkää niin mikä itsestätuntuu hyvältä :) Eikä sitä ikinä voi tietää mihin tie lopulta johtaakaan.

1 kommentti:

  1. Ite oon vast kasil, mut oon alkanu jo kuumeisesti mietiin mitä tekis ylä-asteen jälkeen. Aikomuksena olis mennä amikseen ja kampaaja linjalle, mut toisaalta jokin tuntuu vetävän mua jonnekkin muualle.

    VastaaPoista